Resepti: savukuhakeitto

Savukuhakeitto on järvikalaherkkujen aatelia. Kevyet keitot sopivat mainiosti kesäruoaksi, ja miksipä ei myös viileneviin syyspäiviin…

Savukuhakeitto on järvikalaruokien aatelia.

Ainekset:
1kg perunasipulisekoitusta
1 kuha
1 iso tilli nippu
vettä
suolaa
pippuria
yhden sitruunan mehu
1/2 l kuohukermaa
50g voita

Tee näin:
Siivoa kuha, savusta ja jauha. Keitä perunasekoitus suolavedessä kypsäksi. 
Lisää kalat, kerma ja mausteet. Viimeiseksi pinnalle voi.

Resepti: lahna-thaikeitto

Kotoisa lahna taittuu myös idän makuihin. Kokeila ja ihastu!

Lahna-thaikeitto
Lahna-thaikeitto

Ainekset:
300g tomaattia
noin 2dl kvinoaa
1/2 sellerin varsi
kiinankaalia
1 iso sipuli
4-5 valkosipulin kynttä
hieman lehtisalaattia
erilaisia yrttejä: tässä käytetty minttua ja korianteria
tuoretta chiliä maun mukaan
vettä
1 prk tomaattipyrettä
savustettu, jauhettu lahna
valkopippuria
suolaa
(kalalientä)
sitruunan mehua ja hieman kuorta raastettuna
kypsän keiton päälle muutamia katkarapuja

Tee näin:
Keitä tomaatit, chili, sipulit, kiinankaali, kvinoa ja selleri vedessä kypsäksi. Lisää sitruuna ja mausteet. Tarkista liemen maku. 
Lisää savulahnarouhe ja yrtit. Kuumenna kiehuvaksi, älä keitä.

Lisää lopuksi lehtisalaatti ja huuhdellut katkaravut, jotka on maustettu sitruunalla.

Resepti: palvihaukipullat

Tässä ruoka, joka vain paranee uudelleen lämmittäessä. Erinomainen eväs kylmänä ruisleivän päällä.

Palvihaukipullat. Kaunis kattaus on puoli ruokaa!

Ainekset:
250g haukea fileroituna ja jauhettuna
250g jauhettua palvikinkkua
2 kananmunaa
2dl smetanaa
1dl korppujauhoa
1pss mummon perunamuussi jauhetta
1 iso sipuli hienonnettuna ja paistettuna
Suolaa, mustaa pippuria.

Kastike:
300g tomaattia 
1-2 mietoa chiliä
1pieni paprika 
1 pikku sipuli
3-4 rkl ketsuppia
suolaa
pippuria
1dl härkäpapurouhetta

Tee näin:

Turvota jauhot smetanassa. Lisää paistettu sipuli ja mausteet.
Lisää seos jauhettuun kala-palvi seokseen.
Laita taikina hetkeksi jääkaappiin vetäytymään. Jos on liian löysää lisää ripaus korppujauhoa.

Valmista kastike:
Jauha tomaatti, chilit, paprika ja sipuli raakana tehosekoittimella. Lisää hieman vettä. Lisää joukkoon 3-4 rkl ketsuppia, suolaa, pippuria.
Laita toiseen astiaan 1dl härkäpapurouhetta ja päälle 2dl kiehuvaa vettä, annetaan seistä n. 10 min.
Sekoita kaikki kattilaan. Anna kiehahtaa. Lisää nestettä tarvittaessa (kuuluu olla sakeaa).
Anna kiehua hiljaisella. Pyöritä taikinasta pullat lautaselle ja kaada ne varovasti kypsymään kastikkeeseen. Keitä hiljaisella noin 15-20 minuuttia.
Tarjoa perunan kera. Aseta yrttejä tarjolle, esim.tilli ja sitruunaruoho.

Järvikalapäivän 9.6.2019 antia

Kesäkuisena sunnuntaina Leppävirran Unnukassa järjestetty Järvikalapäivä oli hieno tapahtuma, jossa ongittiin ja maistatettiin särkikaloista tehtyjä herkkuja. Paikallinen bändi Olonkorjuu esiintyi tapahtumassa. Kolmen tunnin aikana paikalla kävi arviolta parisataa ihmistä, vaikka ukkoskuuroja oli luvattu koko päiväksi ja välillä vettä tuli niin paljon, että bändinkin piti jättää kolmas settinsä soittamatta. Kaikki reseptilappuset tuli myös jaettua. Päivän huipennuksena käsittelimme ja savustimme näytösluonteisesti parinkymmenen metrin päästä ongitun lahnan. Todellista lähiruokaa, joka suorastaan revittiin käsistä!

Tapahtumamme sai mukavasti näkyvyyttä myös paikallislehti Soisalon Seudussa.

Resepti: ranta-ahven keittiössä

Vain tunti siitä, kun kalat pyydettiin syödään herkkuateriaa. 
Tässä citymiehen rantakala kotona.

ranta-ahven keittiössä_annos
Herkullinen ”ranta-ahven” valmistuu keittiössä.

Pikku ahvenia siivottuna
Kalan keitinneste: puolet voita, puolet vettä, joukkoon reilu suola, valkopippuria ja tilliä.

Eri kattilaan kiehumaan:
Pieneen vesimäärään perunaa ja sipulia (kiireinen laittaa pakasteesta peruna-sipulisekotusta).
Keitä kasvikset kypsäksi. Lisää suolaa ja sitruunapippuri. 
Lopuksi kerma. Tarkista maku.


Lapset ja kalattomat voivat syödä tätä keittoa mieleisellä lisukkeella esim: keitetty kananmuna, kinkkukuutiot , härkäpapu ja pinaatti ovat sopivia lisukkeita.

Kauho kermaista perunakeittoa lautaselle. Päälle mausteinen voiliemi ja kypsät kalat. 
Nautitaan ruisleivän kera…loppu kalavoi liemi nautitaan uittamalla siinä ruisleipää.
Alkukantaista….ja niin … herkullista!!

Ei mikään roskakala Suonenjoen Vege- ja lähiruokafestareilla!

Täällä taas pitkästä aikaa. Nettisivujen päivittäminen on ollut hieman vaiheessa teknisten ongelmien takia. Facebookissa olemme olleet sitäkin aktiivisempia, ja kannattaakin ottaa sivumme seurantaan.

Vielä on hanketta jäljellä! Olemme mukana Pohjois-Savon ensimmäisillä vege- ja lähiruokafestareilla 12.-14.7. Ne järjestetään legendaaristen Suonenjoen Mansikkakarnevaalien yhteydessä, joten väenpaljous on taattu. Lisäksi lauantaina 13.7. hankkeemme pääsee Mansikkakarnevaalien päälavalle paneelikeskusteluun, jossa käsitellään mm. lähiruokaa ja ruoan ilmastovaikutuksia.

Resepti: savukalapiirakka

Tässä taas yksi ihana ja helppotekoinen herkku savukalasta. Savukalapiirakka vie kielen mennessään! Järvistämme saa niin älyttömän hyviä aineksia, joista voi tehdä monipuolisesti ruokaa. Kokeilkaa!

Savukalapiirakka vie kielen mennessään.

Ainekset
Pohja:
1 ,5 dl Mummon Muusi -perunamuusijauhetta
2.5dl vehnäjauhoja
1 tl kuivahiivaa
1tl tomusokeria
150 g margariinia
ripaus öljyä
2tl paprikajauhetta
1dl vettä

Täyte:
savustettua jauhettua kalaa
1 kermaviili tai 1 yrttituorejuusto
3 kananmunaa
tilliä
mustapippuria
1/2 punasipuli
Cheddar juustokuutioita
Emmental juustokuutioita
sitruunan mehua

Tee näin
Valmista taikina. Sekoita kuivat aineet. Lisää päälle vesi, sula voi ja tarvittaessa ripaus öljyä. Anna kohota. Painele käsin ohueksi piiraspohjaan. Hienonna punasipuli ja kuutioi juustot. Sekoita täytteen ainekset. Lisää piirakkapohjan päälle. Huom! juustot kuutioina. Näin syntyy piiraan kaunis päällysväritys. Lisää tiraus sitruunan mehua. Täytteeseen voi laittaa myös paprikakuutioita ym. Paista 200 astetta noin 45 min.

Savukalapiirakka

Resepti: jauhettu savukala ja savukalatahna

Savukalatahnan pohja on perus savustettu järvikala jauhettuna. Tämä toimii pohjana myös monille ruokaresepteille.

Savukalatahnan voi tehdä  mistä hyvänsä järvikalasta, esim. pasurista.

Kalat matkalla savustimeen.
Kaloja ei tarvitse suomustaa ennen savustusta.
Perkaa kalat kuumana!
Lihamylly on hyvä apuväline kalan jauhamiseen, mutta ei pakollinen.


Savukalatahna

Ainekset:
savukalaa – koko tahnamäärään saman verran jauhettua savukalaa, sekä mausteet maun mukaan. Maistele!
1/2 tahnan määrästä voita ja 1/2 rahkaa tai Turkkilaista jogurttia.
pieneksi pilkottua punasipulia maun mukaan
tilliä
sitruunan mehua
suolaa
pippuria

Tee näin:
Kala siivotaan, ei tarvitse suomustaa.

Kala savustetaan, savustuksen kesto kalan koon mukaan. Perataan kuumana! Tämä siksi, että kuuman kalan liha irtoaa lähes kopistamalla.

Sekoita voi ja rahka tai turkkilainen jogurtti. Lisää sipuli ja jauhettu savukala. Sekoita. Mausta tillillä, sitruunalla, suolalla ja pippurilla maun mukaan.

Savukalatahna sopii lapsille sekä voileipäkakkuihin tälläisenään. Sitä voidaan käyttää myös esim. kalakiusauksissa täytteenä, tällöin munamaidon/ kerman määrää pienennetään.

Kokeile savukalatahnaa ruisleivän päälle. Nam!

Resepti: haukisalaattikakku

Näyttävä ja maistuva haukisalaattikakku kevään juhliin on leivätön, gluteeniton ja laktoositon.



Ainekset:
400 g lihamyllyllä jauhettua ruodotonta, nahatonta haukifilettä
4-6 kananmunaa
1 sipuli
4 suolakurkkua
300-400 g majoneesia
2-3 tl sinappia
1 tillinippu
(pieni purkki kapriksia silputtuna)
suolaa
pippuria
sitruunamehua

Tee näin:
Ruskista kullankeltaiseksi jauhettu hauki, niin että se on täysin kypsää. Mausta suolalla, pippurilla ja sitruunamehulla. Jäähdytä hyvin.

Keitä 4- 6 kanamunaa kovaksi kakun toivotusta koosta riippuen. Erota jäähtyneistä munista keltuaiset eri kippoon ja valkuaiset eri kippoon. Jauha lihamyllyllä tai raasta molemmat hienoiksi. Jauha lihamyllyllä 4 suolakurkkua ja valuta siivilässä liika neste pois.

Pilko 1 sipuli mahdollisimman pieneksi veitsellä. Miedompaan sipulin makuun voit valita pätkän purjoa silputtuna. Sekoita 2/3 osaa majoneesia ja silputtu tilli ja sipuli, mausteet (sekä kapris) keskenään.

Vuoraa astia kelmulla (kakun malli syntyy valitun astian mukaan). Aseta pohjalle valkuaismurut, päälle ohuesti majoneesia, seuraavana haukimurut, ohut kerros majoneesia, keltuainen, ohut kerros majoneesia, hauki, ohut kerros majoneesia jne…niin kauan kun on aineksia. Lopulta taita kelmun reunat päälle ja lopuksi päälle paino esim. lautanen yms. Jäähdytä yön ylitse. Kumoa. Poista kelmu. Koristele lopulla majoneesilla ja kasviksilla.

Tarjoile erillisessä astiassa tarjottavan kevyen perussalaatin ja leivän lisukkeena. Tarvittaessa voi käyttää mitä järvikalaa vain.

Järvikalapäivä Leppävirran Unnukassa su 9.6.2019

Järvikalapäivä su 9.6. klo 10-13 Unnukan piha-alueella

Tule mukaan tutustumaan järvikalan lukuisiin käyttömahdollisuuksiin!

– järvikalaherkkujen maistatusta
– kokeile onkivehkeitä
– tutustu savustuslaatikon käyttöön
– reseptejä
– kalatarinoita laavulla
– kalakävely
– viltti-/takakonttikirppis

Livenä: Olonkorjuu!

Jatkot: Leppävirran sillan kupeessa rappujuoksun SM klo 14, kaikille avoimet onkikilpailut klo 16.

Torimyyntipaikka 20e, kirppispaikka 5e. Tiedustelut ja varaukset, katrina.rajakannas@gmail.com tai Jorma Rajakannas 0405287131

Järjestää: Leppävirran Urheilijat ry:n Ei mikään roskakala -hanke. Hanke on saanut toteutukseen ympäristöministeriön tukea.

Ota tapahtuma seurantaan, sivua päivitetään jatkuvasti!